Keskustan Kaustisen paikallisyhdistys piti tänään ylimääräisen
yleisen kokouksen jossa valittiin ehdokkaat luottamusmiespaikoillemme.
En nyt sen enempää käy tässä kommentoimaan valintoja muutenkuin
omalta osaltani. Loputkin henkilövalinnat tulevat julkisuuteen
ajallaan. Lisäksihän henkilövalinnat varmistuvat lopullisesti
kunnanvaltuustossa joka asiat pöytään nuijii.
Omalta osaltani kunnalliset luottamustehtävät jatkuvat seuraavan
neljän vuoden ajan tarkastuslautakunnan jäsenenä. Kuluneen
valtuustokauden olen toiminut sivistyslautakunnassa ja alkavalle
kaudelle teen siis pienen hyppäyksen toisenlaisiin tehtäviin.
Tarkastuslautakuntahan on kunnan lautakunnista ainoa
lakisääteinen lautakunta jonka tehtävistä on säädetty kuntalaissa.
Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu ensinnäkin valita kunnalle
tilintarkastajat ja huolehtia tilinpäätöksen valmistelusta. Lisäksi
tarkastuslautakunta toimittaa valtuustolle arviointikertomuksen
kunnan toiminnasta vuoden aikana. Tämä kertomus käsitellään
samassa yhteydessä tilinpäätöksen kanssa. Tarkastuslautakuna
arvioi ja tarkastelee kunnan hallintoa sekä arviointikertomuksessaan
tarkastelee asetettuja tavoitteita ja niiden toteutumista.
Olen tarkastuslautakunnan jäsenyyteen tyytyväinen ja tämä
lautakunnan jäsenyys antaa mahdollisuuden toisenlaiseen
näköalapaikkaan kunnan toiminnasta. Tässä tulee nähtyä
kunnan toimintaa kokonaisuutena eikä vain keskityttyä
yhteen sektoriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti