sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Musiikkia haudan takaa

Ensi viikolla tehdään osaltaan kulttuurihistoriaa kun
Pekka Strengin 3. albumi julkaistaan postuumisti.

Kyseinen herra ehti tekemään elämänsä aikana kaksi
albumia ja molemmat teokset kuuluvat levyhyllyyni.
Siitä lähtien kun tutustuin Pekan musiikkiin ja hänen
tekoihinsa lyhyen elämänsä aikana olen ollut mykistynyt.
Ensimmäisellä kuuntelukerralla Pekan Kesämaa-levy teki
lähtemättömän vaikutuksen.

Tästä johtuen oli enemmän kuin huimaa lukea lehdestä
Pekan kolmannen albumin julkaisusta. Siitä lähtien kun
Pekka kuoli on tästä kolmannesta levystä puhuttu, sillä
kyseiselle levylle oli jo materiaali luotu kohtuullisen pitkälle,
mutta Pekan heikentynyt kunto esti levyn viimeistelyn.

Mystiikkaa Pekka Strengin ympärillä on lisännyt myös se,
että hän antoi elämänsä aikana vain muutaman lehtihaastattelun.
Musiikillisesti Pekkaa on pidetty suomalaisen Progen esikuvana
ja etenkin Liekki-yhtyeen musiikissa on kuultu paljon samanlaisia
vivahteita kuin Pekankin tuotannossa. Jotain Pekan asemasta
kertoo se kun hänen ensimmäiselle levylleen hankittiin
Love Recordsin toimesta taustaorkesteriksi Tasavallan Presidentti.

Myös hänen toisella Kesämaa-albumillaan esiintyy nimekäs joukko
taustasoittajia joten mistään turhasta miehestä ei ollut kyse.
Pekan tunnetuin kappale sisältäni portin löysin kestää vielä 35v.
myöhemminkin kuuntelua ja herättää miettimään sanoituksia.

Postuumisti julkaistava kolmas levy on laadittu Pekan pojan,
Joonia Strengin, toimesta. Joonia sai käsiinsä isänsä kelanauhoitukset
ja näistä on nykyaikaisten välineiden avustuksella laadittu
levy. Levyllä taustaorkesterina soittaa Olympia-orkesti ja sovitukset
ovat heidän käsialaansa.

Jos Pekkaan ei ole tullut vielä perehtyneeksi niin nyt on siihen oiva
tilaisuus. Aiemmat levyt löytynevät ainakin hyvin varustettujen
kirjastojen musiikiosastolta, jos niitä ei itsellensä halua heti ostaa.
Pekan postuumisti julkaistava kolmas albumi menee allekirjoittaneella
hankintaan heti kun sen Kokkolan anttilasta löydän.

Ei kommentteja: