Tämän päivän keskipohjanmaasta saatiin lukea ilouutisia jotta
Tunkkarille on nyt saatu hankittua lääkäreitä. Vuodenvaihteessa
Tunkkarilla elettiin JYTAn aloittaessa tilanteessa jossa siellä ei
ollut yhtäkään lääkäriä. Onneksi sentään JYTAn ylilääkäri oli
töissä ja siirsi itsensä näin ollen Tunkkarin toimipisteelle keikalle.
Lääkäripula on etenkin maaseudulla konkretisoitunut jo vuosia,
lääkäreitä ei kiinnosta hakeutua kunnallisiin tk-lääkärien virkoihin
vaan he valitsevat mieluummin työnantajakseen vuokrafirman.
Terveyskeskuksen on turha laittaa virkoja edes auki kun jo valmiiksi
tiedetään ettei niihin ole hakijoita. Hallintoa tämänkaltainen tilanne
turhauttaa ja lisäksi reppufirmojen käyttäminen saattaa pikemminkin
lisätä kuluja kuin vähentää niitä. Tunkkarilla on otettu asiaksi laatia
pidempiaikainen sopimus palveluntuottajan kanssa ja toivon mukaan
tässä asiassa päästään eteenpäin. Pidempiaikainen sopimus
vuokrafirman kanssa edistänee myös kulujen parempaa hallinnointia
ja ennustettavuutta.
Julkisuudessakin on paljon puhuttu siitä miksei nuoria lääkäreitä
maalaispitäjät kiinnosta. Osa on arvellut sitä etteivät nuoret vasta
valmistuneet lääkärit koe julkista sektoria omanaan. Työnantajana
julkinen sektori koetaan varsinkin pienemmillä paikoilla hieman
jäykkänä ja joustamattomana. Vuokrafirmat kuitenkin kykenevät
tarjoamaan työntekijöilleen "vapaat työajat" sekä kohtuullisen
rahallisen korvauksen. Julkinen sektorikin on kokeillut myös
tarjota enemmän kuin kohtuullista rahallista korvausta, mutta se ei
ole tuloksia tuottanut.
Lisää omituisuutta aiheutuu siitä kun lääkärit ilmoittavat työnantajalleen
etteivät ole enää käytettävissä julkisen sektorin palkkalistoilla, mutta
heidät voi tilata istumaan samalle tuolille kuitenkin vuokrafirman kautta.
Joku mättää tässä asiassa pahasti ja välillä sitä tulee pohtineeksi jotta
onko tähän ongelmaan mitään lääkkeitä.
OPM on kuitenkin lisännyt viime vuosina lääkäreiksi haluavien
aloituspaikkoja yliopistoissa, mutta se ei ole näkynyt millään tavalla
lääkäripulassa. Rekrytointiongelmia esiintyy myös sairaanhoito-
piireissäkin, tosin vähemmässä määrin kuin kunnissa.
Joskus entisessä ajanjaksossa kunnanlääkäri oli arvostettu ammatti ja
kyseinen henkilö oli myös suosittu vapaa-ajallaankin. Metsoloita
katsoessakin voi vielä aistia tämän vanhan ajan kun Metsolan Eeva
houkutellaan kunnanvaltuuston puheenjohtajan avustuksella Hoikkaan
tk-lääkäriksi. Ennenkin kunnanlääkäriksi aikovan vaimolle etsittiin
tarvittaessa työpaikka jos mikään muu ei auttanut. Tätä lienee
kokeiltu myös näinä aikoina, mutta eipä auta ei.
Eräs STM:n virkamies pääsi esittelemään uutisissa omituisia
näkemyksiä siitä jotta terveysasemat pitäisi yksityistää jolloin
sijoittajat saisivat tulosta sen mukaan miten tehokkaasti
yksikkö toimii. Liiketalouden ehdoilla toimiva terveysasema ei
oikein kuullosta tältä päivältä eikä ihan huomiseltakaan.
Jotain ratkaisuja on kuitenkin löydettävä mieluiten piakkoin,
sillä nykyinen tilanne on kestämätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti