Tämän päiväinen YLEn julkaisema puolueiden kannatus
gallup tietää kertoa Keskustan kannatuksen painuneen alle
maagisen 20% rajan. Tällä gallupvauhdilla Keskusta olisi siis
selkeästi jäämässä seuraavissa eduskuntavaaleissa kolmanneksi
ja vain Kokoomuksen hyvä tahto voi nostaa Keskustan hallitukseen.
Kannatuksen lasku on jatkunut kuntavaaleista lähtien ja Keskustaa
vaivaa nyt jostain syystä jonkinlainen anemia. Kannatus laskee ja
kenelläkään ei ole oikein kivaa. Media vielä tietenkin haluaa tätä
vaikutelmaa ruokkia, sillä saahan siitä mukavasti tehtyä uutisia.
Omalta osaltani olen jo aiemmin kirjoittanut blogiini kannatuksen
laskusta ja toimenpiteistä millä se pitäisi nousuun saada.
Gallupin viimeiset haastattelut on tehty viime torstaina, mutta
jo keskiviikkona nähtiin minusta Keskustan puheenjohtajalta,
pääministeri Vanhaselta sellainen ulostulo jota en olisi osannut
odottaa. Pääministeri oli joululomallaan pohtinut asioita ja ryhtyi
puhumaan talouden "kolmannesta tiestä" joka sisältää rajulla
kädellä investointeja kotimaisen työllisyyden turvaamiseksi.
Paketin hintalappu on miljardi-luokkaa ja yhteiskunnan lisäksi
pääministeri halusi ohjelman rahoittajiksi myös yrityksiä sekä
yksityistä pääomaa. Velkarahallahan valtionkaan ei kovin kauaa
auta markkinoita pyörittää, kun joskus se on valtionkin maksettava
velkansa pois.
Vanhasen avaus osoittaa jotta tässä kansanliikkeessä on vielä voimaa
ainakin puheenjohtajalla ja nyt pitäisi tämmöinen samankaltainen
tekemisen meininki saada kentälle. Puoluesihteerin lausuntoja
gallup-kannatuksesta odotan mielenkiinnolla, sillä Oulussa kesäkuussa
2006 puhuttiin kohtuullisen isolla äänellä. Kannatuksen piti olla aivan
toisissa lukemissa ja kaikki oli suurta. Ensi kesäkuussa tulee
Korhosella 3v. kyseisessä virassa täyteen ja eipä ole ihmetekoja
tapahtunut. Keskustan kannatuksen osalta voisi olla ihan viisasta
jos puoluesihteeri keskittyisi järjestökoneiston ylläpitoon eikä
höpisemään omia linjauksiaan.
Keskustan lienee syytä myös ruveta pohtimaan kannatuksen laskun
yhteydessä sitä olemmeko unohtaneet alkuperäiset kannattajamme.
Tuntuu siltä ettei Keskusta enää tahto menestyä edes maaseudulla
vaan kokoomus vetää kannatukset täältäkin. Kokoomuksella on
voittajaimago ja hyvät johtohenkilöt joka saa vielä sopivasti
palstatilaa mediassakin. Lisäksi Niinistöä pelataan presidentiksi
jokaisessa mahdollisessa gallupissa ja nyt hän ei edes ole enää
puolivallaton leskimies vaan naimisissa oleva vanha herra.
Kokonaan eri asia on haluaako Niinistö presidentiksi, koska
kokoomuksella on haluja kaventaa presidentin valtaoikeuksia ja
Niinistö ei taas tätä halua.
Täytynee kääriä hihat ja ruveta töihin tässä itsekkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti