Presidentinvaalit käydään vuonna 2012 ja jo viime presidentinvaalien
jälkeen on melkein joka viikko pukannut jos jonkinlaista galluppia
seuraavista presidentinvaaleista. Tiedotusvälineillä tuntuu olevan
tarve miettiä seuraavaa presidenttiä oikein urakalla, vaikka tässä
vaiheessa emme edes tiedä ketä on ehdolla.
Matti Vanhanen on lausunut tämän päivän Kalevassa ettei häntä
kiinnosta presidenttiys ja näin ollen hän ei ole v.2012 käytettävissä.
Keskustan osalta ehdokas löytynee kokeneiden valtiomiesten joukosta
ja nähdäkseni tähän joukkoon meiltä sopii Seppo Kääriäinen tai
Paavo Väyrynen. Väyrynen tosin sisältää enemmän miinuksia kuin
plussia. Paula Lehtomäkeä ei kannata koko kansan presidentiksi
ruveta tekemään, sillä hänelle on käyttöä toisaalla.
Kuitenkin nämä presidentinvaaligallupit alkavat ottamaan kupoliin
ja pahasti, sillä kyllä tässä maassa riittäisi politiikan saralla muutakin
miettimistä kuin kenestä tulee seuraava presidentti. Puhemies
Niinistö totesi tämän päivän aamulehdessä hieman ilmeisesti
väsyneenä jos hän vaikka heittäytyisi selälleen makaamaan
liikkumattoman niin sekin tulkittaisiin presidenttipeliksi.
Johan puhemiehen presidenttipeliin liittyväksi on tulkittu
mediassa melkein kaikki hänen virkatoimensa, häät ja
mitähän vielä. Hyvänä kakkosena presidentiksi olisi matkalla
Alexander Stubb. Siinäpä sitä olisikin presidenttiä kerrakseen.
No karavaani kulkee vääjäämättä ja ensi kesän eurovaalitkin
sekä eduskuntavaalit ovat vielä ennen presidentinvaaleja.
Presidentinvaalien kanssa saman vuoden syksyllä käydäänkin
sitten myös kuntavaalit. Tulipa vaan tämäkin yksityiskohta
mieleeni.. ;)
1 kommentti:
Olikirjoittanut hyvän blogin, samasta aiheesta samaan aikaan kuin minäkin. Kiinnostaisi lukea blogejasi myöhemminkin.
Lähetä kommentti