lauantai 24. huhtikuuta 2010

Keskustan vaalirahoitus

Varapuheenjohtaja, kohta väistyvä, ympäristöministeri
Paula Lehtomäki teki viime sunnuntaina hyvän avauksen jossa
hän esitti, että puolueen olisi syytä teettää vaalirahoituksestaan
erillisselvitys. Selvitys olisi ollut puolueen sisäinen ja sen
teettämiseen olisi valikoitu erillinen luottamusta nauttiva porukka,
esimerkiksi työvaliokunnan jäseniä tai muita pitkään järjestössä
toimineita luottamushenkilöitä. Työ olisi ulottunut myös
puolueen yhtiöiden kirjanpitoihin ja näin olisi tehty kunnollinen
selvitys joka kertoo kaiken oleellisen.

Varapuheenjohtaja Rantakangas kuitenkin ehätti ensimmäisenä
ampumaan Paulan esittämän ajatuksen alas, sillä ettei mitään
selvitettävää enää ole. Minusta medialle vuotaneet esitutkintatiedot
Kehittyvien maakuntien Suomi ry:stä kertovat sen, että
selvitettävää olisi ja paljon. Ilmassa roikkuu vastaamattomia kysymyksiä
turhan paljon ja niihin täytyisi saada vastauksia eikä mitään
puolitotuuksia, sillä puolueen imago ei enää kestä jatkuvia uusia
"paljastuksia". Edelleen kun on vähän tuntuma jotta kaikkea ei ole
kerrottu vaan joku tietää edelleen jotain mitä ei ole kerrottu.

Lisäksi oma lukunsa on puolueen taustayhtiöt joista ei tietoja
kerrota ja joiden tilinpäätöksiä ei ole yhdistetty puolueen
tilinpäätökseen. Puolueen olisi syytä laatia konsernitilinpäätös jolloin
puoluevaltuuskunnan jäsenet näkisivät kaiken tarpeellisen.
Yhtiöiden taloudessa ei voi olla mitään sellaista erikoista josta
ei voisi puoluevaltuuskunnan jäsenille kertoa.

Näin ollen jos mitään ei ole tehty ja vaikka olisi asiat kerrottu
miljoonaan kertaan niin sisäinen selvitys olisi se mikä
vakuuttaisi. Ihmetyttää vain onko puolueen yhtiöillä jotain mitä ei voi
kertoa tai penkoa kun yhtiöiden hallituksen pj:n täytyi niin kovin nopeaa
ampua selvitys alas. Selvityksen tekohan olisi luonnollista ja itse työssä
tuskin kauaa menisi. Lisäksi vanhoja selvityksiä voitaisiin käyttää
työn pohjana ja uuden selvityksen lähtökohta olisi enemmänkin
tutkia asiaa sisäiseltä kannalta moraalisesti sekä eettisesti.

Keskustan puoluehallitus ja eduskuntaryhmä olivat eilen
kuitenkin päätyneet ratkaisuun jonka mukaan mitään erityisempää
selvitystä ei tehdä. Puoluesihteeri kertoi vaihtaneensa sisaryhtiöiden
tilintarkastajat samoihin kuin puolueellakin ja näin ollen tältä osin on
tiettyä johdonmukaisuutta ilmassa. Kuitenkaan tilintarkastajat eivät
tarkastele kuin vain hallintoa ja taloutta eli he eivät ota kantaa mihinkään
moraalisempaan/eettisempään puoleen. Tässä selvityksessä olisi ollut
syytä politiikan kuvioista tietävien henkilöiden perehtyä tarkemmin
nimenomaan tähän puoleen ja tarkastella käytettyjä menetelmiä puolueen
rahoittamiseksi. Asia jäi nyt kuitenkin hautomaan ja ratkaisuna
saatiin nahkapäätös joka nyt ei suoranaisesti minua vakuuta mistään.

Kuitenkin täytyy ilolla tervehtiä puoluesihteerikisan kiihtymistä, sillä
Timo "Pappa" Laaninen ilmoittautui eilen puoluesihteerikisaan mukaan ja
hän jo aloituspuheessaan totesi viisaasti jotta puolueen on mentävä aate
edellä, sillä nykyään tuntuu kuin tässä puolueessa ei muuta ajateltaisikaan
kuin rahaa. Puolueen etusivullakin tyrkytetään sen verran isolla jäsenyyttä ja
lahjoitusmahdollisuuksia jotta en ole ennen nähnyt. Sehän se onkin tärkein
asia mitä ihminen tulee puolueen sivuilta hakemaan.

Ei kommentteja: