lauantai 7. marraskuuta 2009

Kokkolaa hyljitään Korpelassa

Varmaankin vuosi takaperin on tullut tälläkin blogilla käsiteltyä
energiayhtiö Korpelan Voimaa ja Kokkolan kaupungin jäsenyyttä
siinä. Kälviä, Lohtajan ja Ullavan kunnathan olivat aikanaan
Korpelan jäseniä, nyt kuntaliitoksen myötä heidän osuutensa
on siirtyneet Kokkolan kaupungin omistukseen.

Kokkolan kaupunki on yrittänyt pyrkiä Korpelan Voiman jäseneksi
turhaan, sillä maakunta ei kaupunkia sinne syystä tai toisesta
halua. Lisäksi lienee sanomattakin selvää jotta Kokkolan kaupunki
haluaa rahansa pesästä ulos eli Lohtaja, Ullavan ja Kälviän
osuuksille on määritettävä hinta. Hintahan nyt saadaan esille
viimeistään välimiesoikeudessa, mutta Korpelan päättäjät
ovat käsitykseni eläneet uskossa jotta oli hinta mikä hyvänsä niin
sitä ei tarvitse vielä ainakaan maksaa. Tämä päätelmä johtuu
perussopimuksen lauseesta "erokorvaus jää kuntayhtymälle
korottomaksi lainaksi siihen saakka, kun kuntayhtymän
palveluja käytetään eronneen kunnan alueella".


Nyt Kokkolan kaupunki on ottanut askeleita eteenpäin ja he
aikovat esittää energiamarkkinavirastolle Lohtajan, Kälviän ja
Ullavan jakelualueiden siirtämistä Kokkolan Energian
siirtoyhtiön Kenet Oy:n nimiin. Lisäksi Kokkola aikonee viedä
asian julkisen oikeusmenettelyn piiriin jolloin ratkaisua ei
haetakaan välimiesoikeudessa. Näin ollen jos Kokkola saa
anomuksensa energiamarkkinavirastolle läpi niin tämä
tarkoittaa jotta Korpelan on kaivettava taskuistaan rahaa.
Rahan maksavat käytännössä Korpelan omistajat eli loppupeleissä
kuntalaiset ja viimekädessä sähkönkuluttajat sähkön hinnassa.

En edelleenkään ymmärrä niitä argumentteja joilla Kokkolan
kaupunki pidetään ulkona Korpelan voimasta. Tässä olisi nyt
tilaisuus lähteä rakentamaan laajaa maakunnallista energiayhtiötä,
mutta ilmeisesti Korpelan hallintoelimissä ei tämänkaltaista
mahdollisuutta haluta tuntea. Jos tässä nyt ensin pitää siirtää
rahoja toisesta taskusta toisen taskuun ja sen jälkeen ruvetaan
vasta neuvottelemaan niin hohhoijaa.

Keski-Pohjanmaan Voima Oy tarvittaisiin kiireesti pystyyn.
Mitä taasen tulee Korpelan tärkeisiin strategisiin omistuksiin
ruotsinkielisellä pohjanmaalla (=Katternö) niin uskoisin jotta
uusi yhtiö voisi neuvotella niiden omistuksen säilymisestä
käsissämme. Kyseisissä Katternön osakkeissa on ilmeisesti
lunastuslauseke joka laukeaa jos niitä siirretään toiselle
osapuolelle, mutta voimmehan jättää vaikka Korpelan
Voiman pystyyn hallinnoimaan näitä osakkeita.

Onneksi toki Kokkolan kaupunginhallitus tekee tästä asiasta
alustavia päätöksiä maanantain kokouksessaan, mutta uskoisin
jotta kyllä Kokkola rahansa kassasta haluaa ulos. Jossei helpolla
niin sitten käräjien kautta ja maksajana on joka tapauksessa
Korpela omistajineen.

Ei kommentteja: