Fingrid Oyj omistaa, käyttää ja ylläpitää läpi Suomen kulkevan
sähköverkon kantaverkon. Kantaverkkomme on syöttölinja
jota pitkin syötetään sähköä sitä tarvitseville laitoksille ja asiakkaille.
Fingridin asiakkaina toimivat suurteollisuus ja sähköyhtiöt.
Tällä hetkellä yhtiön omistaa pääosin sähköyhtiöt, Fortum ja
Pohjolan voima omistavat molemmat 25% ja Suomen valtio
omistaa 12% yhtiöstä. Loppu jakaantuu asiakkaille joiden
joukosta löytyy sähköyhtiöitä ja suurteollisuutta.
EU on laatinut säännöksen jonka mukaisesti sähköyhtiöt
eivät saa enää omistaa kantaverkkoa vaan sen omistus on oltava
toisissa käsissä.
Ministeri Pekkarinen on todennut julkisuudessa jotta valtio on
kiinnostunut ostamaan määräysvallan yhtiöön ja tänään
ykkösaamussa VM Katainen hieman toppuutteli hanketta.
Tyypillistä kokoomuslaista lausuntoa jossa halutaan *
yksityistää kaikki mahdollinen, mutta kantaverkon suhteen on
minusta suoranainen välttämättömyys jotta valtio ostaa yhtiöön
määräysvallan. Kyseessä on etenkin huoltovarmuuden kannalta
erittäin merkittävä asia ja ei ole suotavaa jotta kantaverkkoyhtiön
määräysvalta olisi epäluotettavissa käsissä.
Selvää on se jotta ostos maksaa ja siitä joudutaan maksamaan
markkinahinta. Kantaverkkoa on rakennettu vuosien saatossa ja
siitä johtuen kylläpä sille hintaa kertyy, sillä ei sellaisen
rakentaminen kovin edullista ole. Kyseessä on suurjännitelinjoja
jolloin piuhoja ei voida laittaa kulkemaan maan sisässä ja
kaapelikin jota siirtolinjoissa käytetään on sukua vaijerille.
Kantaverkkoyhtiön osalta olisi hyvä miettiä voisiko valtion
sijoitusyhtiö Solidium tulla mukaan ja ostaa määräysvallan
yhtiöön. Solidiumin salkkuun sopisi minusta erittäin hyvin
tämänkaltainen omistus. Tuottohan yritykselle on myös
taattu, sillä kantaverkkoa tarvitsee kaikki sähköyhtiöt ja
suurasiakkaat. Osaltaan tämä omistajavaihdos saattaa
aiheuttaa myös sen jotta sähkönhinta nousee.
Tällä hetkellä fingrid on hinnoitellut siirtohintansa
ilmeisesti omakustannehintaan ja omistajilla ei ole niin
hirveää hinkua ollut tuoton kanssa. Sikäli mikäli
kantaverkon siirtohintaa asiakkaille nostetaan niin sähköyhtiöt
siirtänevät siirtohinnan korotuksen loppuasiakkaan
maksettavaksi. Osaltaan valtion mukana oleminen määräysvallassa
auttanee siinä ettei kukaan ryhdy korottamaan vastuuttomasti
kantaverkon siirtohintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti