tiistai 14. huhtikuuta 2009

Suuntaa haettaessa

Tälläkin blogilla on kirjoitettu enemmän kuin omiksi tarpeiksi
maakunnan suuntautumisesta. Huomenna hallituksen ministerityöryhmä
ottaa ja nuijii pöytään Keski-Pohjanmaan osalta lopullisen suunnan.
Sitä päätöstä odotellessa on vain istuttava alas ja koitettava pysyä
rauhallisena. Painavat syyt ovat kyllä siihen minkä takia meidän
maakuntana on pohjoiseen suunnattava.

Eteläisen suunnan osalta koko ajan on puhuttu Vaasasta ja sen
hienoudesta. Tosi asiallisesti eteläinen suuntavaihtoehto tarkoittaa
Seinäjokea ja Etelä-Pohjanmaan liitto ei meitä ole alueelleen kaivannut
eikä meitä tarvitse. Vaasa on kuoleva kaupunki. Aivan selvää on
myös se, että tällä uudistuksella on vaikutusta sairaalan toimintaan
ja vielä selvempää on se ettei Kokkolaan tämän uudistuksen myötä
tule yhtään mitään valtion aluevirastoja. Yhteistyöstä etelään puhuu
moni, etenkin RKP:n kannattaja, mutta mitä yhteistyötä se on jos
Pietarsaaren kaupunginhallitus on valmis jättämään kaverinsa
pelastusalueessa jos kaveri päättää jatkaa valitsemallaan tiellä.
Minä pidän tätä lähinnä uhkailuna. RKP on sanonut etteivät he
tee tässä mitään kielipolitiikkaa, mutta kyllähän tosi asia on se
etteivät he mitään muuta tässä ajattelekkaan. RKP haluaa vain välttää
kuolemisensa mitä mahdollinen aluehallinnon uudistus sille tekee.

Ihmettelen myös Kruunupyyläisen keskustalaisvaltuutetun
Peter Albäckin lausuntoa ja kirjelmää ministeri Häkämiehelle.
Radio K-P:n jutussa Albäck toteaa lopussa tämä pohjoisen suunnan
olevan vain Keskustan pienen ryhmän valta-aseman pönkittämistä.
Siitä ei ole kyse, piirikokousta myöten olemme ottaneet lausunnon
yhteistuumin jotta suunta on Pohjoinen. Myös Keski-Pohjanmaan
liiton jäsenkunnat ovat ottaneet suunnakseen Pohjoisen joten eiköhän
siinä ole lausuntoja tarpeeksi todistamaan ettei kyse ole mistään
pienen piirin touhuista tai heidän valta-asemansa pönkittämisestä.

Me haluamme maakunnalle vain parasta. Etelässä meidän käteemme
ei jää mitään ja suurin häviäjä on Kokkolan kaupunki. RKP on
tehnyt tästä asiasta aivan liian suuren mittasuhteisiin nähden ja
toivon totisesti kokoomusministeri Häkämiehen pitävän
huomenna sanansa ja olevan keskipohjalaisten kanssa samaa mieltä.

Ei kommentteja: