Tämän päivän (30.12.) Iltalehti on haastatellut ilmeisesti
Jutta Urpilaista, SDP:n puheenjohtajaa, joka haastattelussa
toteaa olevansa iloinen YouTubessa saavuttamastaan
julkisuudesta. Hänhän profiloitui kuntavaalien tulosiltana
lauseella "aivan aluksi haluaisin kiittää.." ja saman litanian
hän totesi myös ruotsinkielisessä vaalilähetyksessä på
svenska.
Kukin taaplatkoon tyylillään, mutta voisi SDP:n puheenjohtaja
jonkinlaisen muunkin mantran keksiä. Demarit kuitenkin
ottivat vaaleissa takkiin aika kivasti joten äänestäjiä ei
ainakaan ole kiittäminen. Urpilainen toteaa haastattelussa
olevansa ylpeä tästä lauseestaan ja kehuu kuinka jotkut
keski-ikäiset miehet Helsingin kirkonkylässä olivat
kehuneet häntä sekä kertoneet hänen pääsevän vielä
pitkälle tällä lauseella.
Urpilaisen etsikkoaikaa on kulunut puoli vuotta ja
kuherruskuukaudet lehdistön sekä jäsenien kanssa
alkavat kulumaan loppuun. Urpilaisen unelmahöttö
ei ole tehonnut, kuntavaaleissa otettiin takkiin ja viimeisin
gallupmittaus osoitti n.21% kannatusta. Keskusta ja SDP
taistelevat keskenään kakkossijasta kokoomuksen kanssa.
Keskusta oletettavasti saanee rivinsä kokoon ennemmin tai
myöhemmin ja silloin Urpilaisen johtamalla SDP:llä voi olla
melkoinen näytönpaikka. Taloudellisen taantuman edellä
AY-liike, tuo vanha demareiden ystävä, on voimaton ja ihmisiä
laitetaan yrityksistä pihalle niin paljon kuin vain pystytään.
Urpilaisen tiellä on myös kiviä, sillä jos Don Heinäluoma ei
päätäkkään lähteä Eurooppaan niin hän saattaa vielä olla
joku kaunis päivä Urpilaisen unelmahömppää vastassa.
Siinä sitä olisi unelmaa kerrakseen.
Hyvää Uutta Vuotta 2009 lukijoille ja koitetaan vuoden
alussa viimeistään ryhtyä kirjoittelemaan vähän useammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti