Vaaleista on kulunut neljä päivää ja erilaisten analyysien
laadinta menestyksestä on alkanut. Suurin huomio on
tietenkin kohdistunut kahteen suurimpaan eli
demareihin ja Keskustaan, koska molemmat hävisivät
vaaleissa.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen onnistui
vääntämään vaalituloksen omalta kannaltaan torjunta-
voitoksi, mutta tosiasiassa demarit hävisivät asemiaan
melkoisesti joten torjuntavoitosta ei olisi syytä puhua.
Lisäksi myös puheenjohtajan ulosanti ei oikein minua ole
vakuuttanut. Tänään pj. Urpilainen käytti lehdistö-
tilaisuudessa youtube julkisuuttaan hyväksi, mutta
minusta se ei oikein naurattanut. Kait puolueen
puheenjohtajan sanavarastosta löytyy muutakin kuin
kiittää kaikkia kannattajia samoin sanoin joka yhteydessä.
Olkoonkin jotta katsojia tulee ja menee vaalilähetyksen
edistyessä.
Keskustan tappion osalta puoluehallitus kokoontui tänään
kuulemaan perunakellarista löytyneen Jarmo Korhosen
analyysiä. Puoluehallituksen kokouksessa kaikki olivat
saaneet kritiikkiä ja sisuuntunut Vanhanen oli todennut
tästä mentävän eteenpäin. Totta on se ettei tappio sinänsä
ollut yksittäisen henkilön syytä, mutta puoluesihteeri on
isoon ääneen ryhtynyt vaalipäälliköksi joten tappion
tullessa vaalipäällikkö on se joka vastuun kantaa.
Puoluesihteerin olisi syytä keskittyä järjestötoiminnan
tehostamiseen ja tukea puheenjohtajaa sekä hallitusta.
Kyllähän se kentällä herättää ihmetystä kun puoluesihteeri
kiertää puhumassa pääministeriä vastaan. Olisi syytä
lopettaa ajoissa tämmöinen kaksilla rattailla ajaminen,
sillä se ei toimi. Puoluesihteerin piikkiin menee ainakin
osittain myös se ettei keskusta harrastanut näissä vaaleissa
lainkaan yleiskampanjaa. TV-mainokset ja lehtimainokset
puuttuivat täysin. Niiden tarpeellisuudesta voidaan olla
montaa mieltä, mutta kyllä ne auttavat sanoman
toimittamisessa perille. Kokoomuksen tv-mainokset
Kataisen johdolla olivat toimivia ja Keskustankin osalta
voisi ajatella mainoksissa käytettävän pääministeriä
hyödyksi. Pääministerin arvostus tässä maassa on
kuitenkin korkealla.
Puoluesihteerin toivoisi ottavan opiksi näistä tappioista
ja käärivän hihansa sekä keskittyvän töihin. Puoluesihteeri
on kenttää kiertänyt sen verran jotta hän tietää kyllä
mitä kentällä ajatellaan. Korhosen olisi aika siirtyä
sanoista tekoihin, sillä järjestöuudistusta luvattiin jo
Oulun puoluekokouksessa kesällä 2006. Selvää on ettei
Roomaa rakenneta päivässä, mutta tästä puolueesta
löytyy kyllä henkilöitä jotka ovat valmiita uhraamaan
aikaansa rakennustöihin.
Kaiken keskellä on hyvä myös muistaa se jotta Keskusta
on monessa kunnassa vastuunkantajapuolue. Kuluvalla
valtuustokaudella on monissa kunnissa tehty kipeitä
päätöksiä etenkin kuntaliitosten osalta. Keskusta on
lähtenyt rakentamaan kuntauudistusta PARAS-hankkeen
myötä ja siihen liittyvät päätökset eivät varmasti kaikkia
ole miellyttäneet. On meidän vikamme jos emme pysty
näiden päätösten merkitystä ja seurausta selittämään tarpeeksi
tarkasti ja yksinkertaisesti kuntalaisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti