Viime ajat on käyty keskustelua eri yhteyksissä siitä mikä
tulee oleman Keski-Pohjanmaan suunta tulevaisuudessa.
Kokkolan kaupunginhallitus otti äänin 6-4 kantaa lausunto-
esitykseen jossa maakunnan toivotaan suuntautuvan Etelään.
SDP joka Kokkolan kaupunginhallituksessa vaikuttaa, haluaa
tappaa maakunnan, jälleen kerran. Jutalla ei paljon ole
mielenkiintoa maakunnan säilyttämiseen, vaikka joskus siitä
puheissaan jotakin höpisee. Omilla kotisivuillaankin hän on
avannut palstan nimeltä Pohjanmaa.
Kokkolan kaupungin on syytä kuunnella tarkalla korvalla
mitä maakunta on asioista mieltä. Maakunta ei ole haluamassa
Etelään. Kokkolan ja Pietarsaaren yhteistyö rajoittuu siihen jotta
käydään töissä ristiin. Kaiken muun yhteistyön esteenä on
kielipolitiikka jota RKP harrastaa. Kaikki jotka ovat Kokkolassa
hoitoa saaneet tai palveluita käyttäneet ruotsiksi tietävät sieltä
saavan myös erittäin hyvää palvelua ruotsinkielellä.
Joka tapauksessa laki jo turvaa ihmiselle oikeuden saada
palvelua omalla äidinkielellään.
Etelän vaihtoehdossa meillä ei ole kuin hävittävää.
Yhteistyö on perinteisesti ollut hyvää Pohjoisen suuntaan,
lähinaapuriin Kalajokilaaksoon. Nyt kun Himanka liittyy
Kalajoen kanssa yhteen on minusta luontevaa jatkaa yhteistyön
tiivistämistä. Pohjoisella alueella saadaan myös paremmat
EU-tuet yrityksille ja se luo taas alueelle paljon hyvää.
Ammattikorkeakoulun toiminnoista vajaa 10% sijaitsee
Pietarsaaressa ja yli 30% Ylivieskassa joten jos Kokkola
meidät etelään vie niin voidaan ennustaa Ylivieskan yksikön
aloittavan yhteistyön OAMK:n kanssa ja oma ammattikorkeakoulu
voidaan haudata hiljaisesti.
Joissakin on myös esitetty puheenvuoroja siitä ettemme tohtisi
ennakkoluulottomasti tehdä yhteistyötä ruotsalaisten kanssa.
Ainakin meillä Kaustisella on pitkähistoria siitä kun emäntiä on
haettu naapuripitäjästä Teerijärveltä. Tämänkaltainen yhteistö
toimii, mutta mikään muu ei. Jatkakaamme pohjoisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti