kuntavaalit alkavat taas olemaan askeleen likempänä.
Eilen perjantaina Keskusta aloitti lasipalatsin edustalla
pidetyllä "toritapahtumalla" virittäytymään vaaleihin ja
hetki sitten julkistettiin Apollo Live Clubilla puolueen
varsinainen ohjelma.
Keskusta lähtee Matti Vanhasen johdolla jahtaamaan
kuntavaalien ykköspaikkaa ja haasteellisessa tilanteessa
sillä kolmen suurimman puolueen erot gallupkannatuksessa
ovat erittäin pienet. Vanhanen on täällä Helsingin kirkolla
aiheuttanut pientä keskustelua siitä miten oikein pitäisi
asua. Helsingissä vihreät ovat teilanneet Vanhasen
asumismallin ilmastonmuutokseen vedoten.
Voin kyllä todeta jotta mitä enemmän täällä Helsingissä
tulee käytyä niin sitä enemmän kyllä Vanhasen ajatukset
kaupungin kehityksestä vaikuttavat terveellisiltä.
Lisäksi kunta- ja alueministeri Kiviniemi otti eilen kantaa
Helsingin ja Vantaan yhdistämiseen. Oikea asia ja
jos meilläpäinkin tarvitsee kuntaliitoksia tehdä niin täällä
sitä savottaa riittääkin. Tokkopa edes tulevalla
valtuustokaudella nähdään tosiasiallisia yrityksiä
Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun yhdistämiseksi.
Osaltaan tämä on sääli, sillä tämä alue kaipaisi yhden ison
kaupungin jonka rajat ovat pidemmät kuin nyt. SuurHelsinki
helpottaisi myös kaavoittamista ja uusien asuntoalueiden
perustamista.
Keskustan kotivaalisivut löytyvät osoitteesta www. kotivaalit.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti