Kokkolan kaupunginvaltuusto piti tänään ylimääräisen kokouksen
koskien lausuntoa valtion aluehallintotyöryhmälle. Maakuntahallitus
on aiemmin lausunut kannakseen esitetyistä vaihtoehdoista
Pohjoisen suunnan. Kokkolan valtuusto päätti tänään äänin
35-16 lausua jotta Eteläinen suunta se vasta suunta onkin.
Kokkolan kaupunginvaltuusto saa lausua mitä haluaa, mutta
Kokkolan kaupunginvaltuuston kanta ei tietääkseni ole
Keski-Pohjanmaan liiton kanta. Maakuntahallitus on
demokraattisesti tehnyt päätöksen Pohjoisen suuntautumis-
vaihtoehdosta.
Lisäksi on perin kummallista kun Kokkolan kaupunginvaltuusto
lausuu asiaan mielipiteensä nykyisellä kokoonpanolla. Kokkolaan
liittyy Ullava, Kälviä ja Lohtaja vuoden alusta joten eikö myös
näiden kuntien lausunto olisi pitänyt ottaa huomioon.
Toisin sanoen päätös olisi voitu tehdä vasta uudella Kokkolan
kaupunginvaltuustolla jolloin demokratia olisi parhaiten toteutunut.
Etenkin SDP:n edustajilla tuntuu olevan hieman hukassa käsite
demokratiasta. Maakunnassakin on kuntia joilla on tästä(kin)
suuntautumisasiasta vallan toinen käsitys kuin Kokkolan demareilla
ja RKP:llä. Kokkolan demarit ilmeisesti kuvittelevat koko maakunnan
olevan heidän kanssaan samaa mieltä. 48km VT13:a kun pudottaa
alas ollaan Kaustisen kunnan keskustassa ja siellä on maakunnan
suunnasta vallan toinen käsitys kuin Kokkolassa konsanaan.
Joka tapauksessa asiasta virallisen lausunnon antava maakunta-
hallitus on päätöksensä tehnyt ja lausunto toimitettu etiäpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti