lauantai 9. elokuuta 2008

Presidentti käyttää valtaansa väärässä asiassa

Keskiviikon Helsingin sanomat tiesi jo ennakoida eilistä presidentin esittelyä sisäministeriön kansliapäällikön valinnan osalta. Lehti kertoi keskiviikkona ettei presidentti tule hyväksymään Ilkka Laitisen nimitystä sisäministeriön kansliapäälliköksi Ritva Viljasen (sdp) tilalle.

Valtioneuvosto teki yksimielisen päätöksen esittäessään Ilkka Laitista (sit.) sisäministeri
Anne Holmlundin esityksestä sisäministeriön tulevaksi kansliapäälliköksi. Valtioneuvosto
oli myös teettänyt laajat soveltuvuustestit jotka kiistatta osoittivat Laitisen olevan pätevämpi
kyseiseen virkaan kuin Viljasen. Viljasen ominta alaa ovat käsitykseni mukaan kunta-asiat ja etenkin aluekehitys, mutta sisäministeriöstä on kaikki kuntiin liittyvät asiat siirretty muihin ministeriöihin joten Viljasen jatkaminen pätevämmän hakijan ilmaantuessa ei sinänsä ole perusteltua ja kansliapäällikön virka on 5v. kestävä pesti joten tässä mielessä mistään irtisanomisesta ei kyse ole. Sisäministeriö on uuden alun edessä joten tässäkin mielessä kansliapäällikön vaihdoksella saadaan ministeriö toteuttamaan nykyistä tehtäväänsä
parhaiten. Kansliapäällikkö on pelinjohtaja joka toteuttaa ministeriltä tulevia käskyjä.
Jos pelinjohtaja ei kykene viemään käskyjä perille pelaajille asti niin ongelmiahan siitä
pitkässä juoksussa syntyy.

Kaiken kansan presidentti Halonen kuitenkin on "onneksemme" ryhtynyt toimenpiteisiin
kun vaikuttaa siltä jotta kaikki aatesiskot ja -veljet kammetaan pois johtopaikoilta porvarihallituksen toimesta. Halonenhan ei eilen päättänyt perustella mitenkään
tekemäänsä hylkäävää päätöstä nimitysasiasta joten arvailut aateasioista taustalla
ovat täysin spekulaatiota. Mielestäni olisi ollut ryhdikästä jos Halonen olisi viitsinyt
edes perustella tämän päätöksensä. Toisaalta jos Halonen haluaa profiloitua demarina
eikä kaiken kansan presidenttinä niin sehän sopii.

Tästä jupakasta saadaan paljon uutta vettä myllyyn jossa pohditaan presidentin valtaoikeuksien kaventamista. Mielestäni presidentin valtaoikeuksia on syytä edelleenkin karsia, sillä etenkin tämänkaltaisiin sisäpoliittisiin asioihin presidentillä ei ole tarve puuttua. Hyvä hallintotapa jo edellyttäisi presidentin pitävän näppinsä kaukana tämänkaltaisista asioista, mutta Haloselle tälläinen ei mitään merkitse. Jos aatesisar on pinteensä niin kyllähän hänet pitää pelastaa kuiville. Maksoi mitä maksoi.

Ei kommentteja: